Malmö Lady Intercup 2003, otteluraportit ja -tulokset

Suomi aloitti vuoden 2003 Malmö -turnauksen ottelulla Espanjaa vastaan. Aavauskokoonpanossa pelasivat Päivi Tolppanen vasemmallaa (nelosessa), Katja Posio keskellä ja Maija Piiroinen oikealla.

Espanja siirtyi 1-0 johtoon tekemällä maalin kolmosesta. Tolppanen pääsi hetkeä myöhemmin tasoittamaan puoliaikatilanteeksi 1-1.

Suomi jatkoi samalla kokoonpanolla toiseen erään ja tiukan väännön ratkaisi tolppanen Suomelle tekemällä toisenkin maalin erän puolessa välissä. Suomelle siis makeahko 2-1 -voitto ja tärkeät pisteet.

Toisessa ottelussaan Suomi kohtasi maalipallorintaman uusimpiin tulokkaisiin kuuluvan Norjan. Suomelta aloittivat Päivi Tolppanen vasemmalla (nelosessa), Sanna Arkko keskellä ja Katja Posio oikealla. Vastustaja teki jälleen avausmaalin, mutta sen jälkeen Suomi meni menojaan. Ensin Posio tasoitti lukemiksi 1-1. Tolppanen takoi sen jälkeen nopeassa tahdissa neljä häkkiä.

Tauolla Suomi vaihtoi kentältä sekä Arkon että Posion. Tilalle tulivat Sanna Tynkkynen sentteriksi ja Maija Piiroinen neloseen. Piiroinen teki lukemat jo kuuteen yhteen.

Toisen erän puolivälissä Tolppanen vaihdettiin pois ja tilalle neloseen tuli Heidi Koivunen Tolppasen vaihtaessa ykköskulmaan. Suomi jatkoi maalijuhlia Koivusen tehdessä 7-1- ja Piiroisen 8-1 -lukemat. Koivunen viimeisteli loppulukemiksi vielä 9-1.

Lohkon viimeisessä ottelussaan Suomi sai vastaansa seurajoukkue FIFH Malmön. Avauskentällisessä Suomella pelasivat Piiroinen nelosessa, Posio sentterinä ja Tolppanen ykköskulmassa.

Piiroinen aloitti maalinteon vieden Suomen 1-0 johtoon. FIFH:n ahdinko kasvoi Piiroisen tehdessä vähän myöhemmin lukemiksi jo 2-0. Tolppanen lisäsi maalitiliään tekemällä lukemiksi 3-0.

Tauolla Suomi vaihtoi Posion pois ja Tynkkynen tuli aluksi neloseen Piiroisen siirtyessä sentteriksi. Näin jatkettiin vähän aikaa, mutta sitten Tynkkynen siirtyi sentteriksi Piiroisen palatessa laitaan.

Piiroinen onnistui vielä kahdesti maalinteossa ja Tynkkynen sinetöi 6-0 -loppulukemat. Tämä tiesi sitä, että Suomi voitti lohkonsa puhtaalla pelillä. Toiseksi B-lokosssa sijoittui FIFH Malmö ja nämä siis jatkavat. A-lohkosta jatkoon menivät USA ja Hollanti.

Ottelutulokset tähän mennessä:

USA - Hollanti 1-0
Ruotsi - Tanska 2-7
Espanja - Suomi 1-2
FIFH - Norja 5-1
Ruotsi - USA 2-5
Tanska - Hollanti 1-4
FIFH - Espanja 1-0
Norja - Suomi 1-9
Hollanti - ruotsi 5 - 1
norja - espanja 2 - 6
tanska - usa 1 - 6
suomi - fifh 6 - 0

Jatkoon päässeiden joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet jäävät voimaan. Siten Suomella on kolme pistettä Malmö-voitosta, samoin USA:lla ottelusta Hollantia vastaan.

C-lohkon avausottelussa Suomi sai vastaansa A-lohkon vakuuttavalla peliesityksellä voittaneen USA:n. Otteluun Suomi lähti kokoonpanossa Päivi Tolppanen vasemmalla, Katja Posio sentterinä ja Maija Piiroinen oikealla. USA sai otteluun unelma-alun päästessään rangaistusheitolla rokottamaan Suomen kymmenen sekunnin virheestä lukemiksi 1-0. Onneakin maalissa USA:n kannalta oli, sillä pallo osui tolppaan jääden maaliviivalle pyörimään. Suomen torjujana ollut Tolppanen siivosi pallon onnettomuudekseen maaliin.

USA hyökkäsi rajusti ja avausmaali sai pian seurakseen toisen, kun kolmospuolen kierre yllätti Suomen puolustuksen. Tämän jälkeen Piiroinen tuli sentteriksi Posion siirtyessä laitaan. Suomen yritykset kilpistyivät kuitenkin USA:n puolustukseen. Mikään ei tuntunut auttavan ja USA lisäsikin johtonsa jo kolmeen nollaan Suomen sentterin torjunta-asentovirheestä.

Tauolla Posio vaihdettiin kentältä ja tilalle tuli Tynkkynen sentterin paikalle. Vastustajan kierteet olivat kuitenkin myrkkyä ja USA meni jo tavoittamattomalta tuntuvaan 4-0 johtoon. Suomi yritti maalia jo pienellä riskilläkin, mutta mikään ei auttanut ja USA sinetöi loppulukemiksi tylyt 5-0 -lukemat. Tilanne on nyt se, että Suomen on voitettava toisessa C-lohkon ottelussaan Hollanti, mikäli se mielii finaaliin. USA varmisti jo Suomi-voitollaan itselleen loppuottelupaikan.

Ensimmäiset ottelutulokset sunnuntailta:

Suomi - USA 0-5
Hollanti - FIFH 4-0
Tanska - Norja 8-2
Espanja - Ruotsi 1-5
Tulokset tietävät sitä, että Tanska ja Ruotsi ottelevat sijoista 5-6 ja Espanja ja Norja ratkaisevat jumbofinaalissa sijojen 7-8 kohtalon.

Suomi kohtasi C-lohkon toisessa ottelussaan Hollannin. Suomi pelasi koko ottelun kokoonpanolla Tolppanen, Posio, Piiroinen. Tauolle mentiin Suomen johtaessa 1-0. Hollanti kuitenkin tasoitti toisessa erässä Suomen puolustusvirheestä lukemiksi 1-1. Enempää maaleja ottelussa ei tehty, joten Suomen kohtaloksi tuli jäädä maalisuhteen perusteella C-lohkon kolmanneksi. Hollanti siis loppuotteluun USA:ta vastaan.

C-lohkon toisessa ottelussaan USA sai vastaansa FIFH Malmön. USA jatkoi erittäin vahvoja esityksiään voittamalla FIFH:n selvästi 5-0. USA siis finaaliin ilman ensimmäistäkään tappiota.

Espanja ja Norja ratkaisivat sijat 7-8. Espanja osoitttautui vahvemmaksi vieden ottelun nimiinsä 4-2.

Toisessa sijoitusottelussa Ruotsi ja Tanska joutuivat selvittelemään välejään aina jatkoajalle saakka. Ruotsi osoittautui lopulta vahvemmaksi vieden turnauksen viidennen sijan jatkoaikamaalilla luvuin 3-2.

Turnauksen loppuotteluun Hollanti lähti altavastaajana. Olivathan joukkueet kohdanneet kertaallen alkulohkossa. Tuon ottelun USA selvitti tosin niukasti 1-0. USA jatkoi sunnuntain vahvaa esitystään halliten finaaliottelua alusta lähtien. Taukotilanne oli 2-0 ja tasaisen varmaa työtä tehden USA jauhoi loppunumeroiksi 4-0. Hollanti siis turnauksen kakkonen, Suomi kolmas ja FIFH Malmö neljäs.