Suomen miesmaalipalloilijat ottavat parhaillaan mittaa kansainvälisestä tasosta Onnelan perinteisessä kv-turnauksessa. Turnaus on hyvä kuntopuntari, sillä mukana ovat maajoukkueet Ruotsista, Tanskasta, Liettuasta ja Sloveniasta - kaikki maita, joilla on paikka Ateenan paralympialaisiin! Turnauksen kuudes joukkue on Club Sweden eli Ruotsin "kakkosjoukkue". Suomen joukkueessa pelaavat Veli-Matti Aittola, Jarno Mattila, Sami Mustonen, Arttu Mäkinen, Juha Oikarainen ja Petri Posio.
Ensimmäisessä ottelussaan Suomi kohtasi Tanskan. Avauskokoonpanossa Suomella olivat Posio, Mäkinen ja Aittola. Ottelu ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Suomen puolustus oli varmaa ja hyökkäyspeli murskaavan tehokasta. Taukotilanne oli Suomelle 7-1.
Tauolla Suomi vaihtoi koko ketjun ja kentälle tulivat Oikarainen, Mustonen ja Mattila. Toisella puoliajalla Tanska kuitenkin tiivisti puolustustaan sillä seurauksella, että vastustaja vei toisen erän Suomelta 1-0. Loppulukemat siten Suomelle 7-2. Suomen maaleista vastasivat Aittola ja Mäkinen kolmella sekä Posio yhdellä maalilla.
Toisessa ottelussaan Suomi kohtasi Liettuan. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Posio, Mustonen, Aittola. Ensimmäinen erä oli tiukka ja maaleja tehtiin vuorovedolla. Aivan erän lopussa Liettua onnistui vielä maalinteossa vieden erän nimiinsä lukemin 3-2. Toisessa erässä Mäkinen tuli Mustosen tilalle sentteriksi, vähän myöhemmin Posio vaihdettiin Oikaraiseen ja ottelun viime minuuteilla Aittola tuli pois ja Mattila tilalle. Ottelu ratkesi vasta viimeisen minuutin aikana suomalaisten sortuessa virheisiin. Liettua rankaisi pitkistä armotta ja vei ottelun nimiinsä 8-5. Suomen maaleista vastasivat Aittola ja Posio kahdella sekä Oikarainen yhdellä maalilla.
Kolmannessa ottelussaan Suomi kohtasi Ruotsin kakkosjoukkueen. Alun perin ilmoitetusta länsinaapurin kokoonpanosta oli yksi pelaaja jäänyt pois, joten viikingit ovat liikkeellä minimimiehityksellä. Suomi avasi pelin kokoonpanossa Oikarainen, Mäkinen, Mattila. Ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä, mutta Suomi pääsi kuitenkin tauolle 2-3 -johtoasemassa. Tauolla vaihdettiin jälleen koko paletti ja kentälle tulivat Posio, Mustonen ja Aittola. Toisessa erässä Suomi sitten meni menojaan. Puolustus piti ja toinen erä kirjattiin Suomelle puhtaasti 5-0. Toisen erän puolivälissä Aittola vaihdettiin Mattilaan. Maaleja kirjattiin Aittolalle ja Oikaraiselle kaksi, Posiolle kolme ja Mäkiselle yksi.
Päivän viimeisessä ottelussaan Suomi sai vastaansa Slovenian. Avaukseen tulivat Oikarainen, Mäkinen ja Aittola. Ensimmäinen erä oli jälleen tiukka. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Mäkinen vaihdettiin pois ja sentteriksi tuli Mustonen. Tauolle mentiin tasatilanteessa 3-3. Toinen erä jatkui tasaisissa merkeissä. Oikarainen vaihdettiin Posioon ja ottelun loppupuolella Posio tuli pois ja Mattila tuli takaisin. Tiukan ottelun punnersi lopulta edukseen Slovenia lukemin 5-4. Maalinteon makuun suomalaisista pääsivät Aittola kolmella ja Mäkinen yhdellä maalilla.
Suomi kohtasi sunnuntaiaamun ensimmäisessä ottelussa Ruotsin. Avaukseen tulivat Posio, Mäkinen ja Mattila. Mäkinen vei Suomen 1-0 -johtoon rangaistusheitolla. Ruotsalaiset onnistuivat kuitenkin tasoittamaan tilanteen pomppivalla ulkokierteellä nelosesta. Ensimmäisen erän lopulla Posio vaihdettiin pois ja kentälle otettiin Aittola. Taukotilanteeksi jäi 1-1.
Toisessa erässä Mattila avasi maalitilinsä hyvällä kolmospuolen siivulla, joka ruotsalaispuolustuksen kautta nousi siihen tuttuun ylämummoon. Näissä numeroissa mentiin tovi. Mattila vaihdettin pois ja kentälle tuli Oikarainen. Samalla Aittola siirtyi ykköseen Oikaraisen tullessa nelospuolelle. Vaihto koitui ruotsalaisten turmioksi, sillä Oikarainen niittasi heti ensimmäisellä heitollaan pallon kakkosesta häkkiin ja peli oli Suomelle 3-1. Vastustajan peli meni sekaisin sillä seurauksella, että oma pelaaja syötti pallon sentterin selän kautta omaan maaliin, peli Suomelle jo 4-1. Kun Oikarainen teki vielä toisen maalin kakkospuolen jengalla, tuntui peli ratkenneen. Vaikka ruotsalaiset onnistuivatkin vielä kahdesti maalinteossa, Suomi otti pisteet lukemin 5-3.
Suomi kohtasi välieräottelussa Liettuan. Aiemmin Slovenia oli jo varmistanut loppuottelupaikan voittamalla Ruotsin välieräottelussa 6-2.
Suomi lähti otteluun kokoonpanossa Oikarainen, Mustonen, Aittola. Ensimmäinen erä oli vahvaa Suomen hallintaa Oikaraisen ja Aittolan tehtaillessa maaleja lähes tasatahtiin. Liettuan kavennus tuli kakkosesta ja tauolle lähdettiiin Suomen johdolla lukemista 8-1.
Tauolla Oikarainen vaihdettiin Mattilaan. Toisen erän alkupuolella Suomelle tuli sitten musta minuutti, jonka aikana Liettua teki kolme maalia kaventaen tilanteeksi 8-4. Aittola teki numeroiksi 9-4 sisäkierreheitolla, jonka liettualaissentteri nosti yläkulmaan. Toisen erän puolivälin tienoilla Mustonen tuli kentältä pois ja sentteriksi otettiin Mäkinen. Liettua kavensi jälleen, kun Suomen puolustusvirheestä pallo nousi verkkoon. Ottelun loppupuolella Aittolan tilalle otettiin vielä Posio. Enempää maaleja ottelussa ei nähty, joten Suomi järjesti hienoisen yllätyksen voittamalla Liettuan 9-4 -numeroin. Maaleista vastasivat Oikarainen viidellä ja Aittola neljällä osumalla.
Onnelan kansainvälinen maalipalloturnaus huipentui turnausfinaaliin, jossa Suomi kohtasi Slovenian. Hetkeä aiemmin Liettua lunasti itselleen pronssimitalit murskavoitolla Ruotsista 11-2.
Suomen avauksessa Sloveniaa vastaan olivat Posio, Mäkinen ja Aittola. Aittola aloitti maalinteon kakkospuolen siivulla. Hetkeä myöhemmin Aittola oli jälleen asialla. Hän kävi heittämässä Posion ja Mäkisen välistä. Kierteinen heitto yllätti vastustajan puolustuksen ja peli oli 2-0. Kauan ei Suomenkaan maali enää puhtaana pysynyt, vaan Slovenian nopea palautus nousi puolustuksen kautta häkkiin, tilanne 2-1. Näissä lukemissa mentiin erätauolle.
Slovenian painostus tuotti toisessa erässä tulosta, kun pallo painui toisen kerran suomalaisverkon perukoille. Posio vei Suomen kuitenkin taas johtoon, mutta kova kakkospuolen heitto toi Slovenian jälleen tasoihin, tilanne 3-3. Aittola kävi jälleen heittämässä välistä ja vastustajan ykköspuolelle suuntautunut heitto upposi ohi slovenialaispuolustuksen. Näissä 4- 3 -numeroissa mentiin sitten lähes ottelun loppuun saakka. Toisen erän viidennellä minuutilla Oikarainen vaihdettiin Posion tilalle ja Mattila tuli Aittolan tilalle. Voitto häämötti jo suomalaisten okulaareissa, mutta Slovenia ei luovuttanut. Seitsemän sekuntia ennen päätössummeria tuli sitten tasoitus kolmosesta.
Kun jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, jouduttiin vapaaheittokilpailuun. Ensimmäisessä parissa Oikarainen torjui, mutta niin teki vastustajakin. Toisessa parissa Mattila päästi maalin ja kun vastustaja torjui Mattilan heiton, Suomi oli altavastaajana. Kolmantena suomalaisista vuoroon tuli Mäkinen. Hänkin päästi maalin, mutta upotti pelivälineen myös Slovenian maaliin. Mustonen torjui, mutta heitti oman vapaaheittonsa pitkäksi. Viidennessä parissa Aittola otti kiinni ja teki maalin. Näin olivat puntit jälleen tasan. Viimeisessä parissa Posio joutui kovan paikan eteen, kun vastustajan vapaaheitto ohitti hänet. Posion oli onnistuttava maalinteossa ja sen hän myös teki. Ensimmäinen vapaaheittokierros ei siten tuonut ratkaisua, joten jouduttiin sudden death-vapareihin. Ratkaisu löytyi heti ensimmäisestä parista, jossa konkari-Oikarainen otti mittaa vastustajastaan. Oikarainen torjui slovenialaisyrityksen ja sijoitti oman heittonsa kylmästi maaliin. Suomelle siten riemullinen 8-7 -voitto!