Suomi aloitti turnauksen ottelulla Saksaa vastaan. Avauskentällisessä pelasivat Veli-Matti Aittola, Sami Mustonen ja Petri Posio. Suomen alku oli todella vahva ja parissa minuutissa Aittola ja Posio takoivat taululle 5 - 0 -lukemat Aittolan tehdessä kaksi ja Posion kolme maalia. Saksa pääsi jotenkin mukaan peliin kaventamalla tilanteeksi 5 - 1 rangaistusheitolla.
Toiseen erään Suomi vaihtoi koko kentällisen tuoreita miehiä. Jarno Mattila, Arttu Mäkinen ja Jorma Kivinen jatkoivat siitä, mihin ensimmäisessä erässä jäätiin. Kivinen ja Mäkinen tekivät kaksi maalia mieheen ja Mattila yhden. Lopputulos runsasmaalisessa oli 10 - 5 Suomelle.
Lohkon toisessa ottelussaan Suomi kohtasi aina vaarallisen Tanskan. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Jarno Mattila, Arttu Mäkinen ja Jorma Kivinen. Tanska siirtyi ottelussa 1 - 0 johtoon, mutta Kivinen tasoitti nopeasti yhteen yhteen. Suomen peli sekosi virheisiin ja Tanska pääsi kolmella rangaistusheitolla 4 - 1 johtoon. Puoliaikatilanteeksi Tanska teki vielä täyskentällisin 5 - 1 lukemat. Minuutti ennen ensimmäisen erän loppua Kivinen vaihdettiin Posiooon.
Puoliajalla Suomi teki enemmänkin vaihtoja ja toinen erä aloitettiin kentällisellä Jarno Mattila, Arttu Mäkinen ja Petri Posio. Posio kavensi rangaistusheitolla tilanteeksi 2 - 5 ja Mattila 3 - 5. Mattila otettiin vaihtoon ja tilalle tuli Aittola. Aittola kavensi ensin tilanteeksi 4 - 5 ja yhdeksän sekuntia ennen peliajan päättymistä tuli riemukas 5 - 5 tasoitus niin ikään Aittolan tekemänä. Aivan ottelun lopussa Mäkinen vaihdettiin vielä Sami Mustoseen. Loppulukemat kuitenkin 5 - 5.
Lohkon viimeisessä ottelussaan Suomea vastaan asettui Latvia. Suomen avauskentällinen oli Aittola, Mustonen, Posio. Aittola siirsi Suomen johtoon jo ottelun kolmannella heitolla. Latvian tasoitus tuli hetkeä myöhemmin ihmeellisellä luruheitolla. Mustonen teki Suomelle johtomaalin 2 - 1 ja näin päästiin tauolle johtoasemissa.
Toinen puoliaika jatkettiin samalla kokoonpanolla. Posion heitettyä pitkän Latvia pääsi tasoittamaan ottelun rangaistusheitolla. Aittola vei Suomen kuitenkin johtoon ja Posion yllätettyä Latvian puolustuksen nopealla palautuksella oli tilanne jo 4 - 2. Mustonen lisäsi johtolukemat jo viiteen kahteen. Ottelun loppuhetkillä Posio ja Aittola vaihdettiin pois ja tilalle Kivinen ja Mäkinen. Loppulukemiksi jäivät kuitenkin nuo 5 - 2.
Muita ottelutuloksia:
Liettua - Puola 12 - 2 USA - Unkari 6 - 5 Latvia - Tanska 6 - 2
Lauantaiaamuna Suomi sai vastaansa A-lohkossa toiseksi sijoittuneen USA:n. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Aittola, Mäkinen, Kivinen. USA siirtyi 1 - 0 johtoon, jonka Mäkinen kuitenkin kuittasi heti kohta tasoihin. USA jauhoi vahvoja hyökkäyksiä siirtyen jo 3 - 1 johtoon. Suomi nousi vielä tasoihin Kivisen ja Aittolan maaleilla. Tasatilannetta ei kuitenkaan kauaa pystytty pitämään ja USA pääsi tauolle 5 - 3 johdossa.
Suomi yritti saada peliään kulkemaan. Vaihtojakin tehtiin, mutta mikään ei tuntunut auttavan ja USA varmisti itselleen loppuottelupaikan lopulta selkein 7 - 3 lukemin.
Tappio tiesi Suomelle joutumista pronssiotteluun, jossa vastaan asettui Tanska. Otteluun lähdettiin kentällisessä Mäkinen, Mustonen, Mattila. Tanska meni 1 - 0 johtoon nelospuolen siivulla. Kahteen nollaan Tanska teki ykköskulmasta ja Mustosen heitettyä pitkän, Tanska siirtyi rangaistusheitolla jo 3- 0 johtoon. Näissä numeroissa mentiin tauolle.
Puoliajalla Suomi teki vaihdon Posion tullessa Mäkisen tilalle. Posion heitot tuntuivatkin olevan myrkkyä tanskalaisille ja kahdella maalillaan Posio toi Suomen peliin mukaan. 3 - 2 tilanteessa Aittola tuli Mattilan tilalle. Posio oli saanut koneen käyntiin ja tasoitti kolmeen kolmeen. Vastustaja joutui entistä ahtaammalle, kun Posio vei Suomen ensimmäistä kertaa johtoon. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen Tanskan tasoittaessa lukemat neljään neljään. Posio teki jälleen johtomaalin, mutta tällä kerralla oli Tanskan vuoro tulla ottelun loppuhetkillä tasoihin.
Jatkoaika pelattiin samalla miehityksellä. Ratkaisu sai alkunsa erikoisesta tilanteesta. Posio syötti pallon sentteri-Mustoselle. Tämä ei palloa huolinut ja hetken ihmettelyn jälkeen Aittola kävi ottamassa pallon lähes maaliviivalta ja niittasi ratkaisun kylmästi neloskulmasta sisään.
Finaalissa Liettua löi USA:n luvuin 3- 0. Liettualle siis turnausvoitto, USA:lle hopeiset ja Suomelle pronssiset mitalit.