Suomi aloitti urakkansa tämänvuotisessa Malmö Lady Intercupissa ottelulla Kreikkaa vastaan. Avauskokoonpanossa Suomella olivat Tolppanen, Penttilä ja Heikkinen. Alku oli tiukkaa puolustamista. Kreikka meni 1-0 -johtoon erän puolivälissä neloskulmasta. Hiukan myöhemmin Tolppanen vaihdettiin Piiroiseen. Tauolle mentiin kuitenkin Kreikan 1-0 -johdossa.
Toiseen erään Suomi tuli kovalla asenteella. 1-1 -tasoituksen teki Piiroinen, hetkeä myöhemmin Penttilä vei Suomen 2-1 -johtoon ja Heikkinen ratkaisi ottelun 3-1 -maalillaan. Ajassa 9.55 Penttilä vaihdettiin pois ja Arkko tuli sentteriksi. Suomelle tärkeä avausvoitto lukemin 3-1.
Suomen toinen ottelu oli Australiaa vastaan. Avauskentälliseen Suomelta tulivat Piiroinen, Penttilä ja Heikkinen.
Suomi aloitti ottelun räväkästi. Piiroinen latoi vastustajan verkkoon kolme maalia ja tauolle mentiin siten Suomen 3-0 johtolukemissa.
Toiselle puoliajalle Suomi vaihtoi koko paletin eli kentälle tulivat Arkko, Tynkkynen ja Tolppanen. Tolppanen vei erän ensimmäisellä heitolla Suomen jo 4-0 -johtoon. Tolppanen onnistui toisenkin kerran ja lukemat 5-0. Tässä vaiheessa Arkko vaihdettiin pois ja Heikkinen tuli tilalle. Heikkinen tekikin sekä 6-0 että 7-0 -osumat.
Suomi teki jälleen vaihdon Tykkysen tullessa vaihtoon ja kentälle Piiroinen. Tolppanen jatkoi maali-iloittelua tehden 8-0 ja 9-0 -osumat. Ottelu ratkesi Piiroisen maalilla.
Suomelle siis riemukas 10-0 -voitto. Pelit jatkuvat huomenna, jolloin Suomi kohtaa Saksan kello 13.10 paikallista aikaa.
| Kello | Selite | Ottelu | Tulos |
| 9.00 | A | USA - Ruotsi | 11 - 1 |
| 9.50 | B | Kanada - Kreikka | 2 - 0 |
| 10.40 | A | Hollanti - Espanja | 4 - 2 |
| 11.30 | B | Australia - Saksa | 0 - 4 |
| 12.20 | A | Ruotsi - Tanska | 2 - 5 |
| 13.10 | B | Kreikka - Suomi | 1 - 3 |
| 14.00 | A | Espanja - USA | 2 - 3 |
| 14.50 | B | Saksa - Kanada | 0 - 0 |
| 15.40 | A | Tanska - Hollanti | 0 - 0 |
| 16.30 | B | Suomi - Australia | 10 - 0 |
Suomen kolmas ottelu Malmö Lady Intercupissa oli Saksaa vastaan. Avauskentällisessä olivat Piiroinen, Penttilä ja Heikkinen.
Piiroinen vei Suomen 1-0 -johtoon heti pelin alkuhetkillä. Kauan ei ottelu ehtinyt vanheta, kun Piiroinen oli jälleen asialla, peli Suomelle 2-0. Ennen puoliaikaa Heikkinen lisäsi saksalaisten tuskaa viemällä Suomen jo 3-0 -johtoon.
Tauolla Piiroinen vaihdettiin Tolppaseen. Toisessa erässä Tolppanen teki 4-0 -osuman. Tämän jälkeen Penttilä vaihdettiin pois ja sentteriksi tuli Tynkkynen. Heikkinen kaunisteli lukemia tehden 5-0 -osuman. Ottelun loppuhetkillä Heikkinen vaihdettiin vielä Arkkoon.
Suomi kohtasi lohkon viimeisessä ottelussaan Kanadan. Aloituksessa Suomella olivat Heikkinen, Penttilä, Tolppanen.
Alun tiukan vääntämisen jälkeen Kanada onnistui tekemään avausmaalin. Tämän jälkeen Tolppanen vaihdettiin Piiroiseen. Heikkinen onnistui tasoittamaan tilanteen ja tauolle mentiin 1-1 -lukemissa.
Toisessa erässä Suomi vaihtoi hiukan enne puolta väliä Penttilän pois ja tilalle tuli Arkko. Kanada meni jälleen johtoon, kun peliä oli pelattu 5.40. Jälleen tehtiin vaihtoja, kun Arkon tilalle tuli Tolppanen, joka samalla siirtyi pelaamaan takasentteriksi. Ottelun loppuhetkillä Piiroinen onnistui tasoittamaan ja pisteet jaettiin 2-2 -lukemin.
Suomi voitti lohkonsa ja kohtaa huomisessa semifinaalissa A-lohkon kakkosen, Hollannin. Ottelu alkaa kello 10.20 paikallista aikaa.
| Kello | Selite | Ottelu | Tulos |
| 9.00 | A | Ruotsi - Espanja | 2 - 7 |
| 9.50 | B | Kreikka - Saksa | 2 - 0 |
| 10.40 | A | USA - Hollanti | 4 - 0 |
| 11.30 | B | Kanada - Australia | 1 - 1 |
| 12.20 | A | Espanja - Tanska | 1 - 3 |
| 13.10 | B | Saksa - Suomi | 0 - 5 |
| 14.00 | A | Hollanti - Ruotsi | 6 - 0 |
| 14.50 | B | Australia - Kreikka | 1 - 4 |
| 15.40 | A | Tanska - USA | 1 - 5 |
| 16.30 | B | Suomi - Kanada | 2 - 2 |
Suomen pelit jatkuivat välieräottelulla Hollantia vastaan. Avauksessa pelasivat Heikkinen, Penttilä ja Piiroinen.
Heti pelin alussa Piiroinen vei Suomen 1-0 -johtoon. Ensimmäistä erää oli pelattu vajaa puolet, kun Piiroinen oli jälleen asialla, numerot Suomelle 2-0. Erän puolivälissä Piiroinen vaihdettiin pois ja kentälle Tolppanen. Tauolle mentiin näissä 2-0 -lukemissa.
Toinen puoliaika oli Suomelta tiukkaa puolustamista, johon vastustajan hyökkäykset kilpistyivät toinen toisensa jälkeen. Kun ottelua oli pelattu 19 minuuttia, Penttilän tilalle sentteriksi vaihdettiin Arkko. Lukemat säilyivät loppuun asti muuttumattomina. Tämä tietää sitä, että Suomi ottelee Malmö Lady Intercupin finaalissa. Vastaan tulee Yhdysvaltain joukkue, joka kukisti toisessa välieräparissa Kanadan 2-1.
Suomi aloitti loppuottelun kokoonpanossa Heikkinen, Penttilä ja Piiroinen. USA meni nopeassa tahdissa 2-0 -johtoon, minkä jälkeen Suomi yritti vaihdoilla saada pelinsä kulkemaan. Kaikki vaihdot käytettiinkin, mutta keinot tuntuivat olevan vähissä USA:n murtaessa suomalaispuolustuksen kerta toisensa jälkeen. Lopputuloksena tylyhköt 8-0 -lukemat USA:lle.
USA vei siis kultaiset mitalit. Suomelle turnauksessa kakkossija.
| Kello | Selite | Ottelu | Tulos |
| 8.40 | Sijat 9 - 10 | Ruotsi Australia | 0 - 2 |
| 9.30 | Semifinaali | USA - Kanada | 2 - 1 |
| 10.20 | Semifinaali | Suomi - Hollanti | 2 - 0 |
| 11.10 | Sijat 7 - 8 | Espanja - Saksa | 0 - 3 |
| 12.00 | Sijat 5 - 6 | Tanska - Kreikka | 2 - 1 |
| 12.50 | Pronssiottelu | Kanada - Hollanti | 2 - 1 (jatkoaika) |
| 13.40 | Loppuottelu | USA - Suomi | 8 - 0 |
1. USA 2. Suomi 3. Kanada 4. Hollanti 5. Tanska 6. Kreikka 7. Saksa 8. Espanja 9. Australia 10. Ruotsi