Turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Suomi sai vastaansa Brasilian. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Marko Kauppila, Arttu Mäkinen, Jorma Kivinen. Ottelu alkoi hyvissä merkeissä, kun Kivinen pääsi brasilialaisten hyökkäysvirheestä rokottamaan ykköskulmasta numeroiksi 1-0. Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen, sillä Brasilian tasoitus tuli hetkeä myöhemmin ovelalla pomppuheitolla lähes keskeltä.
Brasilian pitkästä Mäkinen kuittasi kolmospuolen heitolla tilanteeksi 2-1 ja heti kohta tämän jälkeen Kivinen kävi heittämässä välistä ja brassien sentteri nosti kilipallon ylämummoon.
Toiseen erään Suomi vaihtoi koko paletin ja kentällä jatkoivat Veli-Matti Aittola, Sami Mustonen ja Petri Posio. Posio vei Suomen jo 4- 1 johtoon kakkospuolen heitolla. Aittola lisäsi johdon jo jo viiteen yhteen, mutta Brasilia tuli vielä peliin mukaan kahdella nopealla kolmoseen uponneella maalilla.
Aittolan välistä heittämä, ykköskulmaan uponnut 6-3 -osuma alkoi jo murtaa vastustajan selkärankaa ja kun Posio vielä jujutti kolmospuolen jengan vastustajan verkkoon, peli alkoi olla selvä. Hieman lohtua brasilialaisille toi tekemänsä 7-4 -kavennus kakkospuolelta, mutta Suomelle kuitenkin kolme pistettä ja tärkeä avausvoitto.
Toisessa ottelussaan Suomi kohtasi Bulgarian. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Jorma Kivinen, Arttu Mäkinen ja Marko Kauppila. Maaleja tehtailtiin tasaisen varmasti kumpaankin päähän - Bulgarian verkkoon kuitenkin huomattavasti useammin. Taukotuloksena olivat Suomen johtolukemat 7-3.
Toista erää jatkettiin samaan malliin Suomen jyrätessä voimakkaasti ja vastustamattomasti. Toisen erän kolmannella minuutilla Kivinen vaihdettiin pois ja tilalle tuli Posio. Minuuttia myöhemmin Aittola vaihdettiin vielä Kauppilan tilalle. Kaikki kentällä olleet pääsivät maalinteon makuun ja Suomi murskasi Bulgarian lopulta tylyin 14-4 lukemin. Tehokasta peliaikaa jäi vielä 1.52 pelaamattakin.
Kolmannessa ottelussaan Suomi kohtasi Italian. Otteluun lähdettiin kentällisellä Veli-Matti Aittola, Sami Mustonen ja Petri Posio. Peli oli tiukkaa vääntöä eikä maalinteko tahtonut onnistua kummaltakaan. Erän puolivälissä Posio vaihdettiin pois ja tilalle Marko Kauppila. Vähän tämän jälkeen Kauppila heitti pitkän ja Italia teki rangaistusheitolla 1-0 osuman. Aittola kuittasi kuitenkin kakkosesta pelin tasoihin ja tauolle mentiin 1-1 -lukemissa.
Toisessa erässä Aittola heitti pitkän ja jälleen Italia rankaisi tehden rangaistusheitolla 2-1 johtomaalin. Ottelua oli jäljellä pari minuuttia, kun Aittola otettiin vaihtoon ja tilalle tuli Jorma Kivinen. Suomen hyökkäykset kilpistyivät kuitenkin vahvaan italialaispuolustukseen ja kun Kauppila heitti pomppuheiton, teki Italia numeroiksi jo 3-1. Posio vaihdettiin vielä Kauppilan tilalle, mutta 3-1 jäivät loppulukemiksi.
Suomi ei saanut omaa hyökkäyspeliään toimimaan toivotulla tavalla ja Italia rankaisi virheistä armottomasti.
Lohkon neljännessä ottelussaan Suomi sai vastaansa Algerian. Avauskokoonpanossa pelasivat Marko Kauppila, Arttu Mäkinen ja Jorma Kivinen. Kauppila aloitti maalinteon hyvällä siivulla neloskulmaan. Hetkeä myöhemmin Kivinen lisäsi numerot kahteen nollaan ykköskulmasta rangaistusheitolla.
Algerian kavennus tuli kakkosesta ja erän lopulla vastustaja onnistui tasoittamaan kovalla kolmospuolen heitolla. Taukotilanne siten 2-2.
Toiseen erään Suomi teki vaihtoja. Mäkinen ja Kivinen tulivat pois ja tilalle Sami Mustonen ja Veli-Matti Aittola. Mustosen ja Aittolan jengat olivat liikaa algerialaisille ja tilanne oli pian Suomelle jo 6-2. Kauppilan heitettyä pompun, Algeria pääsi kuitenkin kaventamaan kuuteen kolmeen.
Toisen erän kuudennella minuutilla Kauppila otettiin vaihtoon ja tilalle tuli Petri Posio. Pari minuuttia ennen ottelun loppua Algeria pääsi vielä rangaistusheitolla kaventamaan Posion heitettyä pitkän. Suomelle kuitenkin voitto 6-4 ja jatkopaikan kannalta tärkeät pisteet. "Ei oo sama Algeria kuin ennen vanhaan", kommentoi Mäkinen ottelun jälkeen.
Suomen avauskokoonpano Israelia vastaan oli Marko Kauppila, Arttu Mäkinen ja Veli-Matti Aittola. Peli oli alusta asti Suomen hallintaa. Maaleja syntyi vastustajan verkkoon tasaisen varmasti ja tauolle mentiin Suomen johtolukemissa 6-1. Israelin kavennus tehtiin neloskulmasta. Seitsemännellä minuutilla Aittola vaihdettiin Jorma Kiviseen.
Tauolla Mäkinen vaihdettiin Sami Mustoseen. Suomi jatkoi vahvaa esitystään jauhaen vastustajan puolustuksen rikki. Israelin toinen kavennusmaali tuli kakkosesta. Parin minuutin pelin jälkeen Kauppila vaihdettiin pois ja tilalle Petri Posio. Vastustajan kolmas maali syntyi neloskulmasta, minkä jälkeen Kivinen vaihdettiin pois ja Mäkinen tuli kentälle ajassa 4.14. Suomen maali-iloittelun päätti Mäkinen tehden ratkaisevan maalin ajassa 6.43. Suomelle kolme pistettä komealla 13-3 tuloksella.
Lohkon viimeisessä ottelussaan Suomi sai vastaansa Meksikon. Avauskentällinen oli Marko Kauppila, Sami Mustonen ja Petri Posio. Lohkon ensimmäisissä peleissään kunnostautuneet meksikolaiset jännittivät suomalaisia siinä määrin, että kahden ja puolen minuutin jälkeen Suomi oli siirtynyt jo 3-0 johtoon. Erän puolivälissä tilanne oli 5-0 ja tauolle mentiin 6-0 lukemissa.
Toiseen erään Kauppila vaihdettiin kentältä ja tilalle tuli Veli-Matti Aittola. Erän alkuminuuteilla vastustaja onnistui tekemään kavennuksen kakkosesta. Suomi puolusti kuitenkin tiukasti. Toisen erän kuudennella minuutilla Mustonen vaihdettiin Arttu Mäkiseen ja noin minuuttia myöhemmin Posio tuli pois ja tilalle Jorma Kivinen.
Meksikon kavennusmaali jäi heidän ainoakseen ja Suomi vei voiton selvin 10-1 lukemin. Suomelle lohkovoitto ja neljännesvälierissä vastaan tulee B-lohkon kakkonen Etelä-Korea. Toisena Suomen lohkosta meni jatkoon Brasilia, joka kohtaa neljännesvälierissä B-lohkon voittajan Kanadan.
Suomi avasi Etelä-Koreaa vastaan kokoonpanossa Jorma Kivinen, Arttu Mäkinen ja Petri Posio. Kivinen vei Suomen 1-0 johtoon. Etelä-Korean tasoitus tuli kakkosesta. Kivinen vei taas Suomen johtoon ja tauolle mentiin siis 2-1 lukemissa.
Toisessa erässä Posio vei rangaistusheitolla Suomen 3-1 johtoon, mutta vastustaja tuli tasoihin ykkös- ja neloskulmasta tekemillään maaleilla. Kivinen vei jälleen Suomen johtoon.
Ajassa 6.13 Kivinen vaihdettiin kentältä ja tilalle otettiin Veli-Matti Aittola. Samalla Posio siirtyi neloseen ja Aittola tuli ykköseen. 4-4 tasoitus tuli 4-miinuksesta ja jatkoajan ratkaisu noin minuutin pelin jälkeen kolmosesta.
Suomi kohtasi sijoitusottelussa Iranin. Ottelun voittaja pääsee pelaamaan Brasilia-Kiina -ottelun voittajaa vastaan panoksena turnauksen viides sija ja paralympiapaikka.
Suomi avasi pelin kentällisellä Marko Kauppila ykkösessä, Sami Mustonen ja Veli-Matti Aittola. Kauppila vei Suomen ensin 1-0 ja hetkeä myöhemmin jo 2-0 johtoon. Kauppilan pomppuheiton jälkeen Iran pääsi rangaistusheitolla kaventamaan kahteen yhteen. Tasoitus tuli kakkosesta, mutta Aittola vei Suomen jälleen johtoon tekemällä rangaistusheitolla ykkösestä tolpan kautta 3-2 lukemat. Kauppila heitti pomppuheiton ja Iran pääsi jälleen tasoihin. Taukotulos siten 3-3.
Tauolla Kauppila vaihdettiin pois ja tilalle tuli Jorma Kivinen. Samalla Aittola ja Kivinen vaihtoivat laitoja. Aittola vei Suomen 4-3 johtoon ja hetkeä myöhemmin Aittola oli jälleen asialla tehden lukemiksi jo 5-3. Molemmat maalit menivät kolmosesta. Iran kavensi lukemiksi 5-4, mutta vastustajan hyökkäysvirheestä Aittola kuittasi rangaistusheitolla nelosesta 6-4 -lukemat.
Toisen erän neljännellä minuutilla Mustonen tuli pois ja vaihdosta sisään otettiin Arttu Mäkinen. Tämän jälkeen Iran teki kaksi maalia ykkösestä ja tasainen ottelu oli numeroissa 6-6.
Kun toista erää oli pelaamatta neljä minuuttia, Aittola vaihdettiin kentältä pois ja tilalle tuli Petri Posio. Suomalaisten piina lisääntyi, kun Iranin kolme+-heitto yllätti puolustuksen ja vastustaja meni ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Posio kuittasi kuitenkin pelin tasoihin kolmospuolen siivulla. Näissä 7-7 -lukemissa jouduttiin jatkoajalle.
Jatkoaika ehti vanheta vain vajaan minuutin, kun Kivisen kova kakkospuolen siivu mursi iranilaispuolustuksen ja pallo meni ratkaisevan, kahdeksannen kerran vastustajan verkkoon. Tällä kertaa taisi maaliin mennä myös pallon tielle eksynyt iranilaistorjuja! Tulos tietää sitä, että Suomi pelaa turnauksen viidennestä sijasta Brasiliaa vastaan tänään kello 21.00 Suomen aikaa.
Suomen avauskentällisessä Brasiliaa vastaan pelasivat Jorma Kivinen nelosessa, Arttu Mäkinen sentterinä ja Marko Kauppila ykkösessä. Brasilia siirtyi 1-0 johtoon 1+-heitolla. Kauppila kuittasi kuitenkin nopeasti ykköskulmasiivulla tilanteeksi 1-1. Brasilia siirtyi jälleen johtoon, tällä kertaa kakkosesta. Vastustajan hyökkäysvirheen jälkeen Kivinen pääsi rangaistusheitolla kuittaamaan pelin 2-2 lukemiin.
Kauppila siirsi Suomen 3-2 johtoon nelosesta ja Kivinen kuittasi tilanteeksi jo 4-2 samasta paikasta. Kauppilan 5-2 osuma tuli kakkosesta ja näissä lukemissa mentiin tauolle.
Toisen erän alkuun Kauppilan pitkän heiton seurauksena Brasilia kavensi rangaistusheitolla lukemiksi 5-3. Mäkisen jenga yllätti vastustajan ja lukemat Suomelle 6-3.
Brasiliaa ei ollut vielä lyöty, vaan 6-4 -kavennus tuli kolmosesta. Toista erää oli pelattu 2.13, kun Kivinen vaihdettiin pois ja kentälle tuli Veli-Matti Aittola ja ajassa 6.36 Kauppilan tilalle tuli Petri Posio.
Brasilian loppukiri ei kuitenkaan oikein ottanut lähteäkseen ja kun Posio tykitti armottomasti rangaistusheiton ykkösestä sisään, olivat lukemat jo 7-4. Viimeiset minuutit Suomi puolusti uhrautuvasti ja turnauksen viides sija sekä viimeinen jaossa ollut paralympiapaikka irtosi makealla 7-4 -voitolla! Onnittelut!