Otteluraportit

Suomi-Iran

Suomi aloitti Liettua-turnauksen urakkansa ottelulla Irania vastaan. Avauskentällisessä pelasivat Mattila, Aittola ja Kivinen. Mattila vaihdettiin Posioon kuuden minuutin pelin jälkeen. Tauolla Suomi johti ottelua 6-3.

Toisessa erässä Kivinen vaihdettiin Mattilaan seitsemän peliminuutin jälkeen ja minuutti ennen loppua Posio vaihdettiin vielä ulos ja Nousu sisään. Suomi voitti ottelun lopulta lukemin 11-6. Suomen maaleista vastasivat Posio viidellä sekä Mattila, Aittola ja Kivinen kahdella maalilla.

Sivun alkuun

Liettua2-Suomi

Suomi lähti Liettua2-joukkuetta vastaan kentällisellä Posio, Aittola, Mattila. Tauolle mentiin tiukassa 1-1 -tilanteessa. toisen erän kolmannella minuutilla Mattila vaihdettiin ulos ja Kivinen sisään. 17 minuutin pelin jälkeen Kivinen ulos ja Mattila sisään. Viime minuutilla Montonen vaihdettiin vielä Posion tilalle. Liettua2 vei toisen erän kuitenkin 5-1 ja koko ottelun siten 6-2. Suomen maaleista vastasivat Posio ja Montonen.

Sivun alkuun

Ruotsi-Suomi

Suomen avauskentällisessä Ruotsia vastaan olivat Posio, Aittola ja Kivinen. Kahdeksan peliminuutin jälkeen Posio vaihdettiin pois ja tilalle Mattila. Tauolle mentiin Ruotsin 2-5 -johdossa. Tauolla Kivinen tuli pois ja kentälle otettiin Nousu.

Toisessa erässä 16 minuutin jälkeen Aittola vaihdettiin Posioon. Ruotsi vei ottelun lopulta selkein 4-9 -numeroin. Suomen maaleista vastasivat Posio, aittola, Nousu ja Mattila. Parhaillaan ratkotaan lohkon loppujärjestystä.

Sivun alkuun

Suomi-Hollanti

Suomen aloituskokoonpanossa Hollantia vastaan olivat Mattila, Nousu ja Posio. Tauolla Suomi johti 4-1. Puoliajalla vaihdettiin myös koko paletti ja kentälle tulivat Montonen, Aittola ja Kivinen. Suomi voitti ottelun 7-2. Maaleista vastasivat Nousu ja Posio kahdella sekä Aittola kolmella maalilla. Suomi siten turnauksen seitsemäs.

Sivun alkuun