Suomi lähti Ruotsi1 -joukkuetta vastaan samalla kokoonpanolla kuin avausotteluun. Taktiikkana oli pelata rauhallisesti pitkin hyökkäyksin. Alku oli hieno, kun Heikkinen heitti ensimmäisellä heitollaan pallon maaliin ruotsalaispuolustajien väliin jääneestä pallonmentävästä aukosta. Tämän jälkeen Ruotsi nakutti alle kahdessa minuutissa kolme maalia Suomen verkkoon ja 1-0 -johto vaihtui 1-3 -tappioasemaksi.
Aikalisällä valmentajat painottivat puolustuksen sijoittumista. Puolustus tiivistyikin ja erän aikana Suomi takoi vielä neljä maalia. Tauolle päästiin siten 5-3 -johtolukemista.
Toisessa erässä Suomella oli paikkoja ratkaista ottelu. Ruotsi sai ensin kymmenen sekunnin joukkuerangaistuksen ja vähän myöhemmin Åsa Älvestedt heitti pitkän heiton. Toinen Heikkisen rangaistusheitoista osui tolppaan ja toinen torjuttiin. Ruotsi tuli lopulta tasoihin kahdella hienolla pomppuheitolla. Ottelun päätyttyä kentältä poistui kaksi joukkuetta, joista kumpikaan ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ainakin suomalaisille tasapelissä maistui tappio.
Ensimmäiseen turnauspäivään Malmön perinteisessä toukokuun Lady Inter Cup -turnauksessa mahtui siis onnistumisia ja huonoa onnea. Päivän saldoksi kirjattiin voiton ja tasapelin johdosta lohkon kakkostila Kiinan jälkeen. Suomen lohkossa kolmantena ovat USA ja Espanja. Toisessa lohkossa kärjessä on puhtaalla pelillä Tanska ennen Ruotsin kakkosjoukkuetta. Molempien lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenevät mitalipeleihin sunnuntaina.
Lauantaina joukkue kohtaa aamupelissä Venäjän, joka on hävinnyt kaikki ottelunsa sekä päiväpelissä USA:n, joka on yksi turnauksen ennakkosuosikeista. Sunnuntaina vastassa on vielä Kiina, jota vastaan Suomi on pelannut viimeksi vuonna 2006. Viimeiset ottelut ratkaisevat pääseekö Suomi tavoitteeseensa, mitaliotteluihin. Mahdollisuudet ovat olemassa, mutta se vaatii huolellista puolustuspeliä sekä hyviä ja tarkkoja heittoja.
Pekingin paralympialaisia ajatellen turnaus on mielenkiintoinen: Tanska, Kiina, USA, Saksa, Kanada ja Ruotsi kohtaavat syyskuussa paralympialaisissa. Suomalaiset pääsevät testaamaan osaamisensa syksyllä paralympiamitaleista kamppailevien joukkueiden kanssa. Ensimmäisen päivän perusteella joukkue on hyvällä tiellä kohti´menestyksekkäitä turnauksia tulevaisuudessa.
|