Alla on kisakuulumisia joukkueidemme edesottamuksista, kisajärjestelyistä jne. Myös otteluraportit päivittyvät tälle sivulle.
Loppuottelu Suomi-Espanja/miehet
Ensimmäinen kokonainen päivä Sao Paolossa on takana. Maalipallorintamalla kisat alkoivat epävarmoissa joskin huvittuneissa tunnelmissa. Maalipallon sarjaohjelmat saatiin vihdoin arvottua, miesten puolella toki pienellä varauksella, sillä Kenia ja Kamerun eivät vielä ole saapuneet Brasiliaan.
Miehissä pelataan neljässä alkulohkossa, joissa on 6-7 maata kussakin. Suomen kanssa samassa lohkossa ovat Etelä-Korea, Venäjä, Unkari, Kreikka ja Kenia. Jos Kenia ei saavu ja Kamerun saapuu paikalle, niin Kamerun siirtyy Suomen lohkoon. Jos taas molemmat jättävät saapumatta, Suomen lohkossa on yksi joukkue vähemmän kuin muissa lohkoissa. Huomenna selvinnee miten käy.
Naisten puolella pelataan kahdessa alkulohkossa. Suomen kanssa samassa lohkossa ovat Saksa, Kreikka, Iso-Britannia, Italia, Ruotsi sekä Iran. Hyvin Eurooppapainotteisesti siis pelataan ja lohko on päävalmentaja Juntusen mukaan huomattavasti kovempi kuin toinen lohko.
Sekä naiset että miehet kävivät tänään harjoittelemassa toisessa kisapaikassa, nimeltään Semef. Koulun salin lattia oli liukas ja Turkissa keväällä totuttuun meteliin pitää täälläkin valmistautua - jokaisen ohi ajavan auton ääni kuului selvästi pelisaliin. Lisäksi salin katto on peltiä, joten toivoa sopii, ettei kovin
isoja sadekuuroja osu pelien aikaan! Salin lämpötila oli niin alhainen, että joukkueenjohtajan täytyy käydä ennen otteluita vielä vaatekaupassa ostamassa pitkät kalsarit ja istuinalusta.
Sivun alkuun
IBSAn alakomitea on eilen päättänyt, että jatkossa silmäsuojarikkeisiin tullaan suhtautumaan erityisellä vakavuudella. Alakomitean päätöksen mukaan myös silmasuojarangaistuskäytäntö muuttuu. Sekä Sao Paolossa että Pekingin paralympialaisissa noudatetaan seuraavanlaista rangaistusmenettelyä:
Kun pelaaja tekee ensimmäisen silmäsuojarikkeen =koskee silmäsuojiin luvatta, rangaistus on normaali eli pelaaja jää yksin torjumaan rangaistusheittoa. Mikäli sama pelaaja syyllistyy toisen kerran silmäsuojarikkeeseen, hänelle langetetaan yhden ottelun pelikielto. Mikäli pelaaja pelikiellon kärsittyään syyllistyy jälleen silmäsuojarikkeeseen, tuomitaan hänelle kahden ottelun pelikielto.
Sivun alkuun
Suomen naiset avasivat urakkansa Sao Paolon paralympiakarsinnoissa melko tuntematonta vastustajaa Irania vastaan. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa Tolppanen, Tynkkynen, Heikkinen. Ottelu käynnistyi hermostuneissa tunnelmissa, joka kostautuikin ajassa 1.53, kun Iran siirtyi 0-1 -johtoon. Tolppanen kuittasi kuitenkin heti seuraavalla heitolla Suomen edellisen tilanteen löysäilyn tasoittamalla ottelun ajassa 1.57. Naisille taisi kuitenkin tulla liian hyvä olo maalin jälkeen, sillä seuraava Iranin heitto upposi taas, aika 2.02.
Seuraava minuutti mentiin tasaisissa merkeissä ja ajassa 3.04 Suomi otti aikalisän. Aikalisän jälkeen tahkottiin pitkään ilman tilastomerkintöjä, kunnes ajassa 7.09 Iran siirtyi 1-3 johtoon. Tilanne alkoi näyttää jo tukalalta, mutta onneksi Tolppanen helpotti Suomen oloa kaventamalla ajassa 7.37 kahteen kolmeen.
Erä tauolla Suomi teki yhden vaihdon, Tynkkynen siirtyi penkille ja Leppänen hyppäsi kehiin. Toinen puoliaika alkoi Suomelta todella räväkästi. Ajassa 10.07 Tolppanen tasoitti tilanteeksi 3-3. Ajassa 10.25 Heikkinen siirsi Suomen 4-3 -johtoon. Samassa ajassa Iran otti aikalisän. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä ajassa 10.41
Tolppanen siirsi Suomen 5-3 -johtoon. Iran kavensi kuitenkin jo ajassa 11.17. Siitä noin puoli minuuttia eteen päin Heikkinen tykitti Suomen kuitenkin uudestaan kahden maalin karkumatkalle. Sitten mentiinkin pitkä pätkä Suomen lievässä hallinnassa, kunnes Iran pääsi jälleen maalin päähän ajassa 15.25. Ajassa 15.58 Heikkinen pääsi kokeilemaan rankkariheiton tarkkuuttaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Ajassa 18.12 Tolppanen heitti pallon maaliin ja Suomi oli siirtynyt jo turvallisentuntuiseen johtoon, joka säilyikin loppuun asti. Valmentaja Riikka Juntunen otti vielä ajassa 19.39 aikalisän rauhoittaakseen tilanteen. Lopputulos siis 7-5!
Iranin naiset olivat Suomelle täysin tuntematon vastustaja ja tämä näkyikin ottelun alussa. Iranin hyvä heittopeli tuli Suomelle pienenä yllätyksenä ja siihen lisättynä pieni ensimmäisen turnauspelin jännitys oli lopputuloksena nihkeä voitto. Päävalmentajan sanoin: ottelussa hyvää olivat vain kolme pistettä.
Seuraavassa ottelussa tänään 1.8. klo 17.00 (paikallista aikaa) vastaan asettuu tuttu Kreikka ja oletuksena onkin, että peli näyttää jo aivan toiselta.
Sivun alkuun
Suomi-Unkari/miehet
Miesten ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Unkari. Otteluun lähdettiin kokoonpanolla Kivinen, Mattila, Posio. Ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä. Ajassa 0.43 Kivinen heitti pitkän, mutta Unkarin pelaajan heitto kimposi tolpasta ulos, näin tilanne säilyi nolla-nollana. Rankkaria seuranneesta heitosta Posio tykitti Suomen 1-0 -johtoon seiskakulmasta. Ajassa 2.20 Unkari tasoitti yhteen yhteen heittämällä Peten seiskakulmaan. Ajassa 5.08 Kivinen heitti pompun, mutta Suomen onneksi rankkari suuntautui seiskapuolelta ulos. Kuitenkin ajassa 6.57 Unkari siirtyi 1-2 johtoon. Puoliajalle mentiin noissa lukemissa.
Suomi jatkoi toiselle puoliajalle samalla kokoonpanolla ja alku näytti hyvältä. Jo ajassa 10.18 Posio heitti Suomen tasoihin. Sitten mentiin pitkä pätkä ilman tilastomerkintöjä, kunnes ajassa 18.13 Suomi otti aikalisän. Päävalmentaja Laitisen ohjeet purivat hyvin, sillä ajassa 18.37 Posio heitti seiskasta pallon reppuun, tilanne 3-2. Suomen ote herpaantui kuitenkin hetkeksi ajassa 19.12, kun Unkari tasoitti tilanteen. Siitä neljä sekuntia eteen päin ja pallo oli jälleen Unkarin maalissa, kun Posio heitti vitosesta sisään. Ottelu päättyi näihin 4-3 -lukemiin.
Miestenkin pelissä oli havaittavissa pientä turnausjännitystä, joka kuitenkin selvästi karisi pois ottelun aikana ja ne tärkeimmät eli kolme pistettä tulivat.
Miesten turnaus jatkui 1.8. harjoituksilla, sillä Kenia ei ole saapunut kisoihin. Myös C-lohkoon merkitty Kamerun on jättänyt saapumatta.
Sivun alkuun
Keskiviikko 1.8.
Kreikka-Suomi/naiset
Suomen avauskentällisessä Kreikkaa vastaan olivat Heikkinen, Tynkkynen ja Tolppanen. Ensimmäinen erä oli todella tasaista vääntöä ja
vasta ajassa 7.00 Tolppanen vapautti Suomen pelin heittämällä viivaapitkin tolpan kautta sisään ykköskulmasta.
Ajassa 8.03 Suomi otti aikalisän. Päävalmentaja Juntusen neuvot purivat melkein heti, sillä ajassa 9.34 Heikkinen pisti pallon reppuun kolmosesta.
Puoliajalla tehtiin yksi vaihto, Tynkkynen pois ja Leppänen sisään. Toinen erä tahkottiin tasaisissa merkeissä ja vasta ajassa 19.34 Heikkinen viimeisteli Suomen voittolukemiksi 3-0 hienolla ristiheitolla Ykköseen.
Kreikka tiedettiin etukäteen vaikeaksi vastustajaksi eikä suuria maalimääriä odotettukaan. Juntusen mukaan puolustuksen virheiden minimointi oli tämän päivän voiton avain. Nollapeli tämän tason turnauksessa on aina kova saavutus. Suomen joukkue onnistui taktiikassa ja sen toteutuksessa erinomaisesti, totesi Juntunen.
Seuraavaksi vastaan asettuu Ruotsi. Lisäpontta länsinaapurin kaatoon saatiin, kun luettiin Ruotsin maalipallosivuilta kommentit, joissa todettiin, että Ruotsi on lähellä lohkovoittoa ja sitä kautta helppoa puolivälierävastustajaa. Tätä Suomen naiset eivät purematta niele ja ottelussa onkin luvassa tiukka taisto pohjolan herruudesta näissä kisoissa.
Ja loppuun vielä muutama tieto eilisestä vastustajasta Iranista. Päävalmentaja Juntunen keskusteli tänään Iranin edustajien kanssa ja sai kuulla että Iranissa toimii tällä hetkellä 35 aktiivista seuraa, joissa pelataan naisten maalipalloa. Tämän tiedon valossa ei olekaan ihme, että eilen olimme ongelmissa Iranin kovien heittäjien kanssa. Tulevina vuosina voivat maalipallon valtamaat olla helisemässä Iranin kaltaisten maiden kanssa, edellyttäen että maailman politiikka
saadaan pidettyä pois urheilukentiltä.
Sivun alkuun
Torstai 2.8.
Suomi-Kreikka/miehet
Kreikka arvioitiin ennalta hyvin samantasoiseksi vastustajaksi ja sitä se olikin. Kreikkaa vastaan lähdettiin kentällisellä Kivinen, Mattila, Posio. Ottelu lähti käyntiin tunnustellen ja ensimmäinen
tilastomerkintä saatiin vasta ajassa 4.07, kun Suomi otti aikalisän. Jälleen kerran valmentajien neuvot purivat ja ajassa 4.51 Mattila heitti seiskaan ja Suomen 1-0 johtoon.
Suomen johto ei taaskaan pitkään säilynyt, sillä ajassa 5.39 Kreikka tasoitti tilanteeksi 1-1. Siitä minuutti eteen päin ja Mattilan
sivallus kolmoseen tuotti tulosta, tilanne 2-1. Ajassa 6.53 Kreikka kuitenkin tasoitti ja näistä 2-2 numeroista siirryttiin erätauolle.
Toista erää ehdittiin pelata kaksi ja puoli minuuttia, kun Kreikka siirtyi ensimmäisen kerran johtoon, tilanne 2-3. Ajassa 14.17 Kreikka sai suomalaisten pitkän heiton seurauksena heittää rankkarin, jonka kuitenkin Posio torjui. Reilu kymmenen sekuntia edellisestä Kreikka siirtyi 2-4 johtoon ja ajassa 16.03 kirittävää
oli jo kolme maalia. Ajassa 16.47 Kivinen vaihdettiin Saapunkiin ja siitä minuutti Saapunki kiitti luottamuksesta kaventamalla hyvällä pompulla tilanteeksi 3-5. Näihin numeroihin ottelu myös päättyi.
Päävalmentaja Laitisen mukaan Suomen peli kaatui tänään henkilökohtaisiin virheisiin puolustuspäässä. Myös hyökkäyspelissä
oli paljon parannettavaa, erityisesti heittosuunnat hakivat vielä oikeita osoitteita. Kreikan puolustuspeli oli todella hyvä. Laitisen sanoin: "jos tappion piti johonkin paikkaan tulla, se oli hyvä tässä." Joten luottavaisin mielin joukkue jatkaa seuraavaksi Venäjän kimppuun.
Sivun alkuun
Ruotsi-Suomi/naiset
Avauskentällisessä Ruotsia vastaan pelasivat Heikkinen, Tynkkynen ja Tolppanen. Ottelu alkoi murheellisesti, kun Ruotsi siirtyi jo ajassa 0.44 0-1 johtoon. Reilu minuutti tahkottiin tasaisesti,
kunnes Suomen puolustukselle tuli todella musta hetki. Ajassa 2.22 0-2, 2.35 0-3 ja 3.05 0-4. 0-4 -maalin jälkeen Heikkinen tuli vaihtoon ja tilalle Leppänen. Ajassa 8.25 Tolppanen kavensi 1-4 heittämällä kutosesta sisään.
Erätauolla Heikkinen tuli uudestaan kehiin ja Leppänen vaihtoon. Toisessa erässä Ruotsi kuitenkin jatkoi Suomen puolustuksen murjomista. Ajassa 13.01 Ruotsi siirtyi 1-5 johtoon. Ajassa 15.58 Leppänen vaihdettiin kentälle, kun Heikkinen loukkasi hieman jalkaansa. Ajassa 18.41 Ruotsi siirtyi 1-6 johtoon. Suomen loppukiri irtosi aivan liian myöhään: Ajassa 19.23 Leppänen heitti
tilanteeksi 2-6 ja ajassa 19.38 Tolppanen viimeisteli tulokseksi 3-6.
Päävalmentaja Juntusen mukaan Suomi kaatui miesten tapaan henkilökohtaisiin virheisiin. Ruotsin peli ei missään nimessä ollut niin hyvää kuin numerot antavat ymmärtää, Suomen peli ei tänään vain kulkenut. Positiivista oli loppuun asti yrittäminen, Juntunen päättää.
Tänään naiset lähtevät haastamaan aamuottelussa
(klo 9.00 paikallista aikaa) Italiaa ja iltapäivällä (klo 15.00) Saksaa. Odotettavissa on siis rankka turnauspäivä!
Sivun alkuun
Perjantai 3.8.
Italia-Suomi/naiset
Suomen avaukseen tulivat Heikkinen, Leppänen ja Tolppanen. Italia ei ole aiemmin turnauksessa esiintynyt kovin vakuuttavasti eikä siitä juuri ollut vastusta myöskään Suomelle. Jos maalipalloa voi sanoa pelattavan kuin yhteen maaliin, tämä oli sitä. Ottelu päättyi Suomen 11-1 -voittoon ensimmäisessä erässä ajassa 8.50.
Kuudennella minuutilla Leppänen tuli laitaan Heikkisen siirtyessä keskelle. Seitsemännellä minuutilla Leppänen tuli vaihtoon ja Koivunen kentälle. Maaleista Tolppanen teki viisi, Heikkinen neljä ja Koivunen yhden. Yhtä maalia ei ehditty siinä tuoksinassa merkitä eikä kukaan sitä muista tehneensä!:-)
Seuraavaksi naiset kohtaavat Saksan tänään klo 21.00 Suomen aikaa.
Sivun alkuun
Suomi-Saksa/naiset
Aamulla Italian voittanut Suomi kohtasi iltaottelussa turnauksessa tähän asti puhtaalla pelillä pelanneen Saksan. Suomi aloitti kokoonpanolla Leppänen (sentteri), Tolppanen ja Heikkinen.
Ottelun alussa Saksa meni 1-0 johtoon heitolla, joka kimposi maaliin Suomen sentterin käsistä. Leppänen kuitenkin kokosi itsensä ja Suomi sai heittopelinsä kulkemaan taktiikan mukaan. Tasoitus tehtiin noin minuutin kuluttua, kun Tolppanen heitti pallon hienolla ja kovalla ristiheitolla Saksan sentterin Natalie Ball'n käsien kautta maaliin.
Ensimmäisen erän puolivälissä Suomi meni 2-1 johtoon Tolppasen heitolla. Tällä kertaa kovan heiton torjunnassa epäonnistuivat sekä sentteri Ball että laitapelaaja Ina Fischer.
Saksa osoitti vaarallisuutensa tasoittamalla ottelun 41 sekuntia ennen erän loppua. Suomen puolustus uinahti hetkeksi ja pallo lipsahti helpon
näköisesti maaliin Leppäsen ja Tolppasen välistä.
Erätauolla Suomi teki vaihdon, sentterinä pelannut Leppänen tuli vaihtoon ja Tynkkynen tuli mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Toinen erä pelattiin vauhdikkaasti, pallo pyöri useaan otteeseen lähellä Saksan maaliviivaa ja Suomen heitot napsahtivat oikeisiin kohtiin. Suomen valmentaja otti aikalisän 42 sekuntia ennen ottelun loppua ja antoi viimeiset ohjeet heittopaikoista. Saksa tsemppasi puolustuksessa ja vaikka Suomen heitot olivat kovia ja tarkkoja, ne eivät menneet maaliin. Aivan ottelun lopussa Suomi sai oppitunnin pelin pelaamisesta loppuun asti. Saksa onnistui tekemään voittomaalin kahdeksan sekuntia ennen ottelun loppua. Suomi ehti heittää vielä kerran, mutta tällä kertaa maali jäi tekemättä. Joukkue poistui kentältä käteltyään vastustajat ja lähti keskittymään kahteen seuraavaan otteluun.
Suomen seuraava vastustaja on Iso-Britannia, jota vastaan pelataan
lauantaina runkosarjan viimeinen ottelu. Sen jälkeen vastaan tulee toisen lohkon joukkue, ja tämän ottelun voittaja varmistaa paikkansa Pekingin paralympialaisiin.
Suomi-Saksa numeroina:
1.erä
0.42 0-1 aukko kolmosessa
1.35 1-1 Tolppanen ristiheitto 5:een
4.14 2-1 Tolppanen ristiheitto 7:ään
9.19 2-2 aukko vitosessa
2.erä
19.52 2-3 aukko vitosessa
Sivun alkuun
Suomi-Venäjä/miehet
Suomi kohtasi alkusarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Venäjän. Aloitukseen Suomelta tulivat Saapunki, Mattila ja Posio. Ottelu käynnistyi Suomen lievällä painostuksella, mm. ensimmäisten kahden minuutin aikana oli heitetty tolppa ja pallo käynyt Venäjän maaliviivalla. Ajassa 3.01 painostus tuotti tulosta ja Suomi siirtyi 1-0 johtoon Posion heittäessä vitosesta sisään. Reilu minuutti siitä Venäjä kuitenkin tasoitti 1-1.
Ajassa 5.25 Suomi sai rankkarin, mutta Mattilan heitto
torjuttiin. Ajassa 8.53 Posio siirsi Suomen jälleen johtoon heittämällä nelosesta sisään. Seuraavaakaan maalia ei tarvinnut kauan odotella, sillä 9.08 Mattila heitti jälleen vitosesta sisään ja tilanne oli 3-1. Puoli minuuttia ennen erän loppua Posiolla oli mahdollisuus lisätä johtoa rankkarista, mutta Venäjän poika poimi vitoseen heitetyn vedon.
Puoliajalla ei tehty vaihtoja. Toinen erä alkoi murheellisesti, kun ajassa 10.57 Venäjä kavensi kolmeen kahteen. Ajassa 11.36 Venäjälle tarjottiin mahdollisuutta tulla tasoihin, sillä Saapunki heitti pitkän. Joukkueen kapteeni osoitti kuitenkin taisteluhenkeä poimimalla helpohkosti keskelle suuntautuneen heiton.
kuudennella minuutilla Saapunki pääsi itse heittämään ja tuloksena oli varma veto kutosesta sisään, tilanne 4-2. Ajassa 16.10 Posio siirsi Suomen jo 5-2 johtoon heittämällä jälleen kutoseen.
Suomi hermoili kuitenkin viimeiset minuutit ja päästi Venäjän turhan lähelle. Ajassa 18.35 tilanne oli 5-3 ja ajassa 19.11 jo 5-4. Viimeiset sekunnit pelattiin kuitenkin kypsästi ja tärkeät pisteet saatiin.
"18 minuuttia oli tarkkaa puolustuspeliä, mutta pari viimeistä minuuttia hermoiltiin. Heittotarkkuuksissa oli edelleen parannettavaa ja Venäjän kolmosessa olleet raot jäivät hyödyntämättä", kapteeni Saapunki summasi ottelun jälkeen.
Lauantaina Suomi lähtee Saapungin mukaan metsästämään lohkovoittoa. Siihen tarvitaan voitto Etelä-Koreasta, joka on tällä hetkellä vielä ilman pistemenetyksiä. Suomi on joka tapauksessa jo varmistanut paikkansa alkulohkosta jatkoon ja nyt haetaan enää mahdollisimman hyvää lähtökohtaa sijoituspeleille.
Sivun alkuun
Lauantai 4.8.
Suomi - Etelä-Korea/miehet
Etelä-Korean kaatoon lähdettiin kentällisellä Kivinen, Mattila ja Posio. Ottelu ehti vanheta vain reilun minuutin, kun Mattila tykitti Suomen 1-0 johtoon. Heitto suuntautui kutoseen. Suomi jatkoi Korean painostamista ja ajassa 4.23 Posio heitti nelosesta sisään, peli 2-0. Lähes heti perään Kivinen heitti pompun ja siitä seuranneesta rankkarista Korea kavensi 2-1:een ajassa 4.38. Lähes samalla tavalla
Korea päästettiin tasoihin ajassa 8.29, tällä kertaa pitkän heiton seurauksena. Mattila heitti kuitenkin heti seuraavalla heitolla Suomen taas maalin karkumatkalle ja erätauolle siis tilanteessa 3-2.
Toinen erä ehti vanheta jälleen vain reilun minuutin, kun pallo oli maalissa. Tällä kertaa tosin Korea heitti tilanteen tasoihin. Ajassa 3.18 Mattila heitti Suomen jälleen johtoon, heitto upposi vitoseen. Posion heitto kakkoseen ajassa 5.57 siirsi Suomen jo kahden maalin karkumatkalle.
Ajassa 7.25 Laitinen otti aikalisän ja heti seuraavasta heitosta Kivinen heitti seiskasta sisään. Ajassa 8.40 Posio heitti Suomen jo turvalliseen 7-3 johtoon. Vajaa minuutti ennen loppua Korea kavensi vielä tilanteeksi 7-4, mutta lopun Suomi hoiti tyylikkäästi ja lohko voitto oli varmistettu.
Päävalmentaja Laitinen totesi pelin jälkeen, että nyt Suomen otteet olivat sellaisia kuin pitääkin. Tätä lausetta vasten onkin syytä odottaa, että hyvät otteet jatkuvat myös sunnuntaina, kun "tosimiestenpelit" alkavat. Vastaan asettuu ensimmäisessä ottelussa Turkki ja se kun hoidetaan, tulee "Peking"
-ottelussa vastaan Ukraina tai Saksa.
Sivun alkuun
Suomi - Iso-Britannia/naiset
Tunnelmia ennen ottelua
Naisten maalipallojoukkue lähtee luottavaisena kohti kahta seuraavaa peliä. Naiset kohtaavat tänään iltapäivän ottelussa
Iso-Britannian. Eilinen hävitty Saksa peli ei paina enää mieliä, vaan
joukkue on keskittynyt kahteen seuraavaan otteluun. Iso-Britannia peli on voitettava, jotta Suomi varmistaisi pääsynsä jatko-otteluihin. Huomenna pelattavassa puolivälierässä vastaan asettuu Espanja, Brasilia tai Japani, riippuen toisen lohkon tämän päivän otteluista. Puolivälierien voittajat saavat paikan 2008 paralympialaisiin, joten jokainen joukkue pelaa stressaavassa tilanteessa. Alkusarjojen peleillä ei ole merkitystä, kun joukkueet asettuvat huomenna vastakkain.
Suomen joukkueelle vastustajalla ei ole merkitystä, sillä ottelu on joka tapauksessa voitettava ja jokainen vastustaja on yhtä vaarallinen.
Joukkue ei ole aivan tyytyväinen alkusarjan otteluihinsa, mutta suoritus on ollut riittävä ottaen huomioon, että joukkueen sentteripelaaja Sanna Tynkkynen sairastui vatsatautiin eikä pystynyt pelaamaan. Sentterinä "tuurannut" Krista Leppänen pelasi hyvin, joten Tynkkynen sai aikaa toipua taudista. Kaikki pelaajat ovat tällä hetkellä terveitä, ja otteluihin päästään luottavaisena ja hyvillä mielin. Suomen joukkue lähtee otteluihin Tolppanen, Heikkinen, Tynkkynen aloituskokoonpanolla. Tavoitteena on samanlainen onnistunut puolustuspeli kuin huhtikuisissa EM-kilpailuissa
Turkissa, josta Suomi palasi mestarina kotiin.
Otteluun lähdettiin kokoonpanolla Heikkinen, Tynkkynen, Tolppanen. Ottelu alkoi murheellisesti, kun ajassa 1.33 Iso-Britannia siirtyi 1-0 johtoon. Heikkinen tasoitti kuitenkin heitolla vitoseen ajassa 3.53.
Ajassa 5.13, heti aikalisän jälkeen, Tolppanen heitti seiskasta sisään ja Suomi siirtyi 2-1 johtoon. Iso-Britannia tuli kuitenkin jälleen tasoihin. 2-2 -lukemissa mentiin aina aikaan 8.26, jolloin Iso-Britannia heitti rankkarista sisään. Tilannetta edelsi Tolppasen pitkä heitto. Tolppanen kuittasi kuitenkin tilanteen ennen erätaukoa, sillä ajassa 9.51 hän heitti kolmosesta pallon Iso-Britannian häkkiin. Erätauolle tasatilanteessa 3-3.
Toista erää tahkottiin tasaisesti aikaan 3.04, kun Iso-Britannia siirtyi 3-4 johtoon. Heti seuraavalla heitolla Heikkinen heitti pitkän, joka aiheutti harmaita hiuksia niin vaihtopenkille kuin katsomoonkin. Pelinaisen tavoin Heikkinen kuitenkin torjui rankkarin. Lopussa ei saatu enää seuraavaa vaihdetta silmään, joten loppukiri jäi tulematta.
Päävalmentaja Juntunen totesi Suomen kaatuneen puolustuspään virheisiin. Huomenna eletään jännittÃäviä hetkiä Suomen maalipallon kannalta. Paikat Pekingin paralympialaisiin ovat jaossa. Naiset kohtaavat "Peking" -ottelussa emäntämaan Brasilian.
Sivun alkuun
Sunnuntai 5.8.
Suomi-Turkki/miehet
Oman lohkonsa voittaneet Suomen miehet kohtaavat neljännesvälierässä
E-lohkon nelosena jatkoon menneen Turkin. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo
17.00 ja avauskentällisessä pelaavat Kivinen, Mattila ja Posio.
Suomi-Turkki on puoliajalla tilanteessa 4-0. Suomen maaleista ovat vastanneet Posio kolmella ja Kivinen yhdellä.
Suomi löi Turkin neljännesvälieräottelussa numeroin 5-2. Toisen erän maalin teki Mattila. Puolivälierässä Suomi kohtaa Ukrainan. voitolla varmistuu paikka Pekingiin.
Sivun alkuun
Suomi-Brasilia/naiset
Brasilia tiedettiin ennalta hyvin vaikeaksi vastustajaksi. Heidän pomppuheittonsa ovat aivan eri luokkaa kuin muilla joukkueilla. Otteluun lähdettiin kokoonpanolla Leppänen, Heikkinen (sentterinä), Tolppanen. Ottelu ehti vanheta vain puolitoistaminuuttia, kun Brasilian pelätty pomppu puri ja tilanne oli 0-1. Ajassa 3.12 Brasilia sai heittää rankkarin Tolppasen heitettyä pitkän. Tolppanen kuitenkin torjui. Sitten tahkottiin pitkään tasaisissa merkeissä. Ajassa 7.20 Suomi sai heitettäväkseen rankkarin. Heikkisen heitto
suuntautui ulos ja erätauolle lähdettiin noissa 0-1 -numeroissa.
Jälleen heti erän alkuun, ajassa 10.20, Brasilian pomppu kolmoseen upposi ja tilanne oli 0-2. Minuutti edellisestä Suomi tuli jälleen mukaan peliin Heikkisen heittäessä vitosesta kierteellä sisään ja tilanteeksi 1-2. Ajassa 13.57 Brasilia sai rankkarin Heikkisen heitettyä pitkän. Jälleen kerran Brasilia tössi tilaisuutensa Heikkisen torjuessa kutoseen suuntautuneen heiton. Kuitenkin minuutti edellisestä brassien pomppu oli jälleen liian vaikea torjuttavaksi ja tilanteeksi 1-3. Ajassa 17.03 Heikkinen heitti kolmoseen ja pallo löysi tiensä brassipelaajien välistä häkkiin - Suomi oli jälleen mukana voittokamppailussa, tilanne 2-3. Ajassa 18.11 Tolppanen heitti ristiykkösen ja Suomi oli kirinyt tasoihin. Viimeisellä minuutilla molemmat joukkueet ottivat vielä aikalisät. Brassit onnistuivat hyödyntämään viimeiset sekunnit tällä kertaa paremmin, sillä ajassa 19.47 brassien pomppu löysi kutosesta tiensä neljännen kerran Suomen maaliin. Suomen viimeinen heitto ei enää tuottanut tulosta ja näin Brasilia voitti ottelun 4-3 ja otti samalla paikan Pekingin Paralympialaisiin. Suomi taisteli hyvin koko ottelun ajan ja tunnelma hallissa oli korkealla. Siitä pitivät huolen iso joukko Brasilian kannattajia. Brasilian pomppuheitot olivat tällä kertaa kuitenkin liian vaikea pala Suomen naisille.
Sivun alkuun
Suomi-Ukraina/miehet
Suomen miehet kohtasivat Peking -ottelussaan Ukrainan. Otteluun lähdettiin tutulla kokoonpanolla, jossa Mattila on keskellä sekä laidoilla Kivinen ja Posio. Ottelu lähti molempien joukkueiden osalta tunnustellen käyntiin. Kolmen minuutin pelin jälkeen Posio yllätti Ukrainan puolustuksen heittämällä ristiseiskasta
pallon sisään. Seuraavat kolme minuuttia olivat tasaista vääntöä, kunnes Kivinen tykitti ajassa 6.02 kutoseen ja Suomen 2-0 -johtoon. Ukraina kuitenkin kavensi ajassa 7.23 rankkarista. Mattila oli hyvin mukana ykköseen suuntautuneessa heitossa, mutta ei aivan yltänyt palloon. Suomi ei pitkään takaiskumaalia murehtinut, sillä heti
seuraavasta heitosta Posio heitti vitosesta sisään ja tilanteeksi 3-1. Näytti jo siltä, että erätauolle lähdettäisiin näistä numeroista, mutta Posio päätti heittää vielä viisi sekuntia ennen erän loppua pallon kutosesta verkkoon. Taukotilanne 4-1.
Kamera/tilastomies Peltsi Pelkonen eli sen verran jännittyneessä tilassa erätauon jälkeen, että seuraava tilastomerkintä löytyy ajassa 2.01, jolloin Posio siirsi Suomen 5-2 -johtoon ristiheitolla. Näin Ukrainan toinen maali jää arvoitukseksi. Ukraina oli tulla mukaan otteluun ajassa 3.52 Kivisen heitettyä pitkän. Kivinen kuitenkin torjui heiton ja Suomi pysyi kolmen maalin karkumatkalla. Ukraina painosti viimeiset minuutit ja saikin tulosta aikaan ajassa 7.11. Siihen heidän kirinsä kuitenkin loppui, sillä lopun Suomen miehet hoitivat tyylikkään rauhallisesti ja paikka Pekingiin varmistui lukemin 5-3.
Sivun alkuun
Maanantai 6.8.
Välierä Suomi-Iran/miehet
Kokoonpano Kivinen-Mattila-Posio aloitti ottelun vauhdikkaasti. Ensimmäisen viiden minuutin aikana pallo löysi tiensä kuusi kertaa maaliin, viisi kertaa Iranin ja kerran Suomen. Ensimmäinen maali syntyi ajassa 1.47 Posion heittäessä kolmoseen ja toinen 20 sekuntia myöhemmin Mattilan toimesta heitolla kutoseen. Näiden nopeiden maalien jälkeen Suomi uinahti hetkeksi ja heti seuraava Iranin heitto löysi tiensä seiskasta sisään, tilanne 2-1. Suomen vahva heittopeli tuotti tulosta seuraavan kerran ajassa 3.22 Posion heittäessä pompun kolmosesta sisään. Posio heitti samasta kohdasta ajassa 4.01 tilanteeksi 4-1. Edellisestä maalista ehti kulua parikymmentä sekuntia, kun Kivinen heitti jälleen samasta kohdasta sisään, tilanne 5-1. Minuutti edellisestä Suomi sai rankkarin heitettäväkseen, mutta Kivisen yrityksen kolmoseen Ukrainan pelaaja torjui. Ajassa 6.29 Iran kavensi viiteen kahteen rankkarista. Kivinen oli hyvin mukana, muttei mahtanut aivan seiskakulmaan tulleelle heitolle mitään. Suomi kuittasi Iranin kavennuksen lähes heti Posion
heittäessä vitosesta sisään ajassa 6.52. Ajassa 7.32 Mattila tykitti vitosesta sisään, tilanne 7-2. Ajassa 8.36 Iran heitti inhottavan pompun ja tilanne oli 7-3. Vielä ennen erän loppua Mattila heitti rankkarista tilanteeksi 8-3.
Toinen erä alkoi murheellisesti, kun ajassa 10.58 Iran kavensi tilanteeksi 8-4. Seuraavat viisi minuuttia pelattiin Suomen painostaessa, mutta mitään ihmeellistä ei saatu aikaiseksi. Kolme minuuttia ennen loppua Mattila pääsi heittämään rankkarin, mutta heitto meni ulos. Ajassa 7.22 Iran kavensi tilanteeksi 8-5. Siitä ei ehtinyt kulua kuin 14 sekuntia, kun Posio heilutti verkkoja jälleen ja tilanne oli 9-5. Kahden viimeisen minuutin aikana ehti tapahtua vielä paljon. Ajassa 8.10 Posio heitti seiskasta sisään ja tilanne oli 10-5. Reilu puoli minuuttia ja tilanne oli 11-5 Posion heitettyä rankkarilla kakkosesta sisään. Toinenkin paikka vielä tuli, mutta Posion heittämä rankkari suuntautui seiskasta ulos. Ajassa 8.48 Alenius sai tulikasteensa, kun Kivinen otettiin vaihtoon. Alenius ehti aiheuttaa vielä jännittävän lopun heittämällä pitkän 21 sekuntia ennen loppua. Iranin rankkari suuntautui kuitenkin ulos. Suomi pääsi loppuotteluun vakuuttavalla esityksellä.
Sivun alkuun
Loppuottelu Suomi-Espanja/miehet
Suomen miehet kohtasivat turnauksen viimeisessä ottelussa Espanjan, joka oli selvittänyt tiensä finaaliin voittamalla isäntämaa Brasilian. Otteluun lähdettiin kokoonpanolla Kivinen-Mattila-Posio. Ottelu alkoi suomalaisittain murheellisesti. Ajassa 0.25 Espanja siirtyi 0-1 -johtoon sivaltamalla pallon vitoseen. Suomen oma peli ei käynnistynyt kunnolla ja ajassa 2.17 Espanja heitti tilanteeksi 0-2. Suomi ei onneksi häkeltynyt maalista vaan ajassa 2.42 Kivinen tykitti ristiseiskasta sisään. Samassa ajassa Espanja otti aikalisän. Tilanne ei kauan näissä lukemissa säilynyt, sillä 2.52 Posio heitti pitkän ja Espanjan pelaaja tinttasi hallitusti seiskasta sisään,
tilanne 1-3. Ajassa 5.49 Mattila kavensi tilanteeksi 2-3 pikkuristillä kolmoseen. Ja siitä ei mennyt kuin parikymmentä sekuntia, kun Posio tasoitti tilanteeksi 3-3. Ajassa 9.31 Espanja sai rankkarin Kivisen pompun seurauksena. Jälleen vastustajalta hallittu heitto ykkösestä sisään ja numerot 3-4. Viimeinen minuutti oli meille murheellinen,
sillä edellisestä maalista vain viisi sekunti ja Espanja oli kahden maalin karkumatkalla. Näistä 3-5 numeroista siirryttiin myös erätauolle.
Toinenkin erä alkoi espanjalaismerkeissä, kun ajassa 11.11 numerot taululla olivat jo 3-6. Ajassa 11.44 päävalmentaja Laitinen otti vaihdon, Kivinen ulos ja Saapunki sisään. Suomi kavensi ajassa
13.10 Posion heittäessä vitosesta sisään. Seuraava maali nähtiin ajassa 15.25, kun Espanja heitti rankkarista lukemiksi 4-7. Tilannetta edelsi Mattilan pitkä heitto. Ajassa 17.01 Espanja oli jo neljän maalin karkumatkalla. Mattila aloitti Suomen kirin ajassa 17.38 heittämällä kolmosesta sisään. Saapunki jatkoi kiriä ajassa 18.06 heittämällä neloseen, tilanne 6-8. Espanja siirtyi kuitenkin ajassa 18.43 6-9 -johtoon. Heitto upposi Suomen puolustuksen läpi vitosesta. Edellisestä ei ehtinyt kulua kun kolme sekuntia, kun Mattila jatkoi Suomen kiriä heitolla seiskaan. Viimeisellä minuutilla ajassa 19.13 Suomi pääsi maalin päähän Posion heittäessä pallon maaliin. Tasoihin ei enää päästy Espanjan pelatessa aikaa löröpalloilla viimeisillä heitoillaan. Hyvin tasainen ja varmasti opettavainen ottelu päättyi lukemiin 8-9, mikä tarkoitti hopeamitaleita kovatasoisessa turnauksessa. Turnauksen päätavoite oli saavutettu edellisenä päivänä ja viimeisenä turnauspäivänä pelattiin kaksi hyvää ottelua, joten joukkue voi olla hyvin tyytyväinen tulokseensa.